Kun elämä seisahtuu

Hetkeksi.

Olimme eilen illalla kolarissa. Isi ajoi,minä istuin etupenkillä ja äiti takana. (Meilllä Dodge Grand Caravan tila-auto). Ylitimme liikennevaloristeystä,meillä paloi vihreä. Yhtäkkiä vasemmalta puolelta ilmestyy valkoinen suuri auto ja mitään ei voi tehdä. Vierellämme ajaameidän kanssa samaan suuntaan myös toinen auto. Kuten sanoin mitään ei ollut tehtävissä. Vsemmalta tullut valkoinen auto törmäsi kuskin oveen ja etukulmaan. Oikealla puolella ollut auto pelkääjänpuolelle. Jäimme siis kahden auton väliin. Tunne oli sanoinkuvaamattoman kamala. Kuskin ikkuna meni rikki ja auton keula todella huonoon kuntoon. Autolla ei voinut tietenkään ajaa. Muut kaksi autoa pystyivät ajamaan risteyksestä pois. Meidän auto meni lunastukseen.

Matkustajille ei tullut vakavia vammoja, toki pienempiä naarmuja ja ruhjeita. Äiti ja isi saivat sen verran kovat iskut,että lähdimme sairaalaan. Minulla ei ollut näkyviä vammoja. Ambulanssi vei meidät sairaalaan. Hengenvaaraa ei siis ollut ja kumpikin pystyivät kävelemään. Lääkärintarkistus on kuitenkin ehdoton tällaisessa tilanteessa. Kun isi ja äiti vietiin tutkimuksiin, minä jäin aulaan odottamaan. Jos sairaalasta voi sanoa,että on viihtyisä niin tuo oli. Kaikkialla oli todella kauniita luontokuvia ja lapsille oli suuri leikkihuone. Seinällä oli teksti "His angels will protect you carefully". Se toi toivoa.

Muutama tunti meni kun kaikenlaisia kokeita ja testejä tehtiin. Mitään erikoisia löydöksiä ei ollut kummallakaan, normaaleja tärähdyskolarille tyypillisiä oireita oli.

Jossittelu ei kannata eikä auta,mutta jos isi ei olisi saanut jarrutettua sen vertaa,mitä sai, minua eikä isiä olisi tässä elämässä enää. On siis vain oltava kiitollinen,että saan olla täällä hotellissa vielä ja illasta meitä tullaan hakemaan Boyntoniin takaisin.

Onneksi oli enkelit mukana.

Anteeksi tämä teksti tähän väliin. Toivottavasti seuraavaksi tulee toisenlaisia asioita.