Johan on aika mennyt nopeasti. Välillä mukavissa merkeissä ja välillä vähemmän mukavissa. No, aika aikaansa kutakin ja eihän tänne voi tulla takasin jos täältä ei joskus lähde välillä pois.
Viikon varrelta vielä jotain juttuja.
To 4.7. Oli siis itsenäisyyspäivä ja sitä olemme aikaisempina vuosina juhlistaneet menemällä rannalle katselemaan ilotulituksia. Minusta ei kuitenkaan ollut lähtijäksi yhtään mihinkään,sillä olin ihan voimaton särystä ja lääkkeistä. Illan hämärtyessä ilotulitteiden pauke alkoi joka puolella ja ihailimme niitä ikkunoista. Yhdeksän aikaan alkoi kaupungin oma ilotulitus ja näimme sen kuin paraatipaikalta omilta ulkorappusiltamme. Raikkaat värit ja muodot seikkalivat taivaalla puolituntia ja näky oli vähintään yhtä hieno kuin Disneyssä viikkoa aiemmin;). Onneksi edes sen verran siis pääsimme mukaan juhlaan!
Eilen sunnuntaina oli muistojumalanpalvelus kirkolla ja se oli täkäläisittäin hyvin kaunis tilaisuus. Minun osinkoa olivat laulut ja isi luki päivän tekstin. Olimme myös englanninkielisessä palveluksessa ja sekin meni ihan mukavasti. Kirkolta tulimme kotiin ja käytiin uimassa ja syötiin kotiruokaa,jota isi oli tehnyt. Illalla kävimme vielä ajelulla ja parissa kaupassa.
Nyt aamulla olemme raivailleet ja siivonneet,kohta pitäisi katonkorjaajan tulla korjaamaan floridahuoneen kattoa. Perinteisiä. lähtöhommia siis.
Huomenna en enää lupaa kirjoittaa,tekemsitä on muutenkin tarpeeksi.
Olen kiitollinen,että jälleen sain valtavan määrän uusia kokemuksia matkalta ja toivon,että taas joku päivä saan tulla takaisin.
Kiitos teille kaikille,jotka olette lukeneen näitä kirjoituksiani ja kommentoineet.
Terveisiä!
maanantai 8. heinäkuuta 2013
lauantai 6. heinäkuuta 2013
Aika vierii
Hei!
Taas ollaan jo lauantaissa ja aika rientää. Olkapäässä ei onneksi kipua ole juuriollut,mutta turvotusta vieläkin on jonkun verran. Nestettä kerkesi siis jonkun verran kerääntymään,ennen kipeytymistä. Maanantaina menen uudestaan lääkäriin ja tulen saamaan Suomessa fysioterapiaa. Eilen olin ihan tokkurassa lääkkeistä,mutta silti olin jo taas Lepokodilla. Se vei ajatuksia muualle. Olin siellä sairaspuolella klo 11 papin mukana ehtoollistilaisuudessa ja lauloin pari laulua,isi oli mukana myös ja hän luki tekstin. Tilaisuuden jälkeen pääsimme juuri autolle kun yksi työntekijöistä juoksi peräämmeja hätääntyneenä kysyi että voisinko tulla kahvihetkeen laulamaan. Jokunoli joutunut perumaan tulonsa. No,eihän siinä muuta kun kotiin pariksi tunniksi (nukkumaan) olo oli aika väsynyt. Kuitenkin taas lähdettiin.
Lepokodilla on siis kaksi "osastoa" toinen on vähän kuin meidän terveyskeskus ja toinen on sellainen, jossa asukkailla on omat huoneet ja vessat,mutta muut tilat on yhteisiä. Menin siis nyt "itsestäänasuvien" kahviaijalle laulamaan. Minua säesti tuttu setä harmonikalla ja eräällä asukkaalla oli myös syntymäpäivä. Häntä toki onnittelimme laululla! Lopuksi kävin myös tervehtimässä tuttua pariskuntaa heidän huoneessan. Oli jälleen mukava hetki,kun sain olla toisille iloksi.;).
Loppuilta meni paissa kaupassa,apteekissa ja ruokakaupassa. Minä tosin odottelin aika monessa paikassa autossa,sillä en jaksanut kävellä paljoa. Moolissa(ostoskeskuksessa) käytiin syömässä, äiti pitsaa,isi aasialaista ja minä terveyslettua,jonka sisällä oli vain kasviksia;). Olen aika monena päivänä ihan huomaamattani syönyt vain kasvisruokia, pääasiassa salaattia...
Tänään aamulla isi ja äiti kävivät asioilla ja minä jäin kotiin vessanpesuun. Pesin kaikki silkkikukat ammeessa 99,9% bakteerit hävittävällä aineella. Kyllä tuli puhdasta. Ja toki pöydän ja pöntön ja ja ja...
Kolmen jälkeen mentiin isin kanssa käymään kirkolla sopimaan huomisia lauluja. Jumalanpalveluksen yhteydessä on pitkäikäisen New Yorkissa palvelleen pastorin siunaustilaisuus ja sitten vielä enlanninkielinen palvelus erikseen. Nykyinen pappimme täällä Floridassa on aivan ihana,reipas ja rehti! Kiitos siis myös hänelle että saamme olla mukana kirkon toiminnassa. Samalla reissulla kävimme tarkistamassa sukulaistemme talon,että kaikki on ok. Kasteltiin kukkia jne.
Nyt kun tulimme kotiin,minä pesin vessaa loppuun ja kohta on aloitettava kääretorttujen teko huomista kirkkoa varten...
Kuulimme juuri Suomesta,että ystäviemme vauva oli joutunut äkillisesti sairaalaan. Pidetään heidät rukouksissa!
Kaikille paljon terveisiä!
Taas ollaan jo lauantaissa ja aika rientää. Olkapäässä ei onneksi kipua ole juuriollut,mutta turvotusta vieläkin on jonkun verran. Nestettä kerkesi siis jonkun verran kerääntymään,ennen kipeytymistä. Maanantaina menen uudestaan lääkäriin ja tulen saamaan Suomessa fysioterapiaa. Eilen olin ihan tokkurassa lääkkeistä,mutta silti olin jo taas Lepokodilla. Se vei ajatuksia muualle. Olin siellä sairaspuolella klo 11 papin mukana ehtoollistilaisuudessa ja lauloin pari laulua,isi oli mukana myös ja hän luki tekstin. Tilaisuuden jälkeen pääsimme juuri autolle kun yksi työntekijöistä juoksi peräämmeja hätääntyneenä kysyi että voisinko tulla kahvihetkeen laulamaan. Jokunoli joutunut perumaan tulonsa. No,eihän siinä muuta kun kotiin pariksi tunniksi (nukkumaan) olo oli aika väsynyt. Kuitenkin taas lähdettiin.
Lepokodilla on siis kaksi "osastoa" toinen on vähän kuin meidän terveyskeskus ja toinen on sellainen, jossa asukkailla on omat huoneet ja vessat,mutta muut tilat on yhteisiä. Menin siis nyt "itsestäänasuvien" kahviaijalle laulamaan. Minua säesti tuttu setä harmonikalla ja eräällä asukkaalla oli myös syntymäpäivä. Häntä toki onnittelimme laululla! Lopuksi kävin myös tervehtimässä tuttua pariskuntaa heidän huoneessan. Oli jälleen mukava hetki,kun sain olla toisille iloksi.;).
Loppuilta meni paissa kaupassa,apteekissa ja ruokakaupassa. Minä tosin odottelin aika monessa paikassa autossa,sillä en jaksanut kävellä paljoa. Moolissa(ostoskeskuksessa) käytiin syömässä, äiti pitsaa,isi aasialaista ja minä terveyslettua,jonka sisällä oli vain kasviksia;). Olen aika monena päivänä ihan huomaamattani syönyt vain kasvisruokia, pääasiassa salaattia...
Tänään aamulla isi ja äiti kävivät asioilla ja minä jäin kotiin vessanpesuun. Pesin kaikki silkkikukat ammeessa 99,9% bakteerit hävittävällä aineella. Kyllä tuli puhdasta. Ja toki pöydän ja pöntön ja ja ja...
Kolmen jälkeen mentiin isin kanssa käymään kirkolla sopimaan huomisia lauluja. Jumalanpalveluksen yhteydessä on pitkäikäisen New Yorkissa palvelleen pastorin siunaustilaisuus ja sitten vielä enlanninkielinen palvelus erikseen. Nykyinen pappimme täällä Floridassa on aivan ihana,reipas ja rehti! Kiitos siis myös hänelle että saamme olla mukana kirkon toiminnassa. Samalla reissulla kävimme tarkistamassa sukulaistemme talon,että kaikki on ok. Kasteltiin kukkia jne.
Nyt kun tulimme kotiin,minä pesin vessaa loppuun ja kohta on aloitettava kääretorttujen teko huomista kirkkoa varten...
Kuulimme juuri Suomesta,että ystäviemme vauva oli joutunut äkillisesti sairaalaan. Pidetään heidät rukouksissa!
Kaikille paljon terveisiä!
torstai 4. heinäkuuta 2013
Sairastuvalta hei!
En minäkään sitten selvinnyt ihan niin vähällä kolarista. Eilen alkoiyllättäen äärimmäisen kova kipu oikeassa olkapäässä ja niskassa. Itkin ja valitin. Oli kamalaa. (Enkä yleensä mielestäni valita ihan pienestä kivusta). Otin äidille määrättyjä lääkkeitä,joita hän oli saanut kolarin aiheuttamiin kiputiloihin kolarin jälkeen.
Lääkärit kyllä sanoivat jo sairaalassa,että kaikki ei välttämättä ilmene hetija näin oli siis minun kohdallani. Keho taisteli vammaa vastaan näin monta päivää. Ei siis auttanut muu kuin ottaa illalla lääkkeitä ja lääkerasvaa. Yöllä näin ankkoja sängyssä ja kielsin isiä tuomasta niitä lisää. Taisivat lääkkeet tehota...
Aamulla kuitenkin kipu alkoi taas yltyä ja lähdettiin lääkäriin. Ihan lähellämme on yksityinen lääkäriasema ja siellä ei ollut paljoa jonoa. He eivät meinanneet ensin ottaa meitä sisään kun vakuutusyhtiöstä piti saada varmuus,että saavat rahat. Siis raha ensin sitten hoito. Se on Amerikkaa.
No isi taiteili puhelimessä puolituntia ja pääsin jonoon. Hoitaja otti perustiedot tlös ja käski odottamaan lääkäriä. Lääkäri tuli ja kysyi "no M. Mitäs sinä täällä teet,nähtiin viime sunnuntaina kirkossakin." Hän siis puhui suomea! Aivan loistavaa! Hän tutki,taivutteli jalkoja ja käsiä. Lopuksi määräsi röngeniin. Ainakin 12 kuvaa otettiin. Diagnoosi oli revähtymä niskassa ja se säteilee myös olkapäähän. Sain lisää lääkkeitä ja turvotusta lieventämään määräyksen pitää jääpussia olkapäällä. Ei saa nostella mitään ja maanantaina uudestaan lääkärin tarkastukseen.
Että näin. No,voisihan sitäolla pahempaakin,mutta kyllä harmittaa. Lääkket on niin vahvoja,etten jaksa mitään ylimääräistä... Toivottavasti saan nukuttua,sehän se paras lääke on;). Onnea on myös että vanhemmat ovat läsnä ja auttavat.
Ps. Edellinen postaus oli siis isin kirjoittama. Se vaan katkesi jostain syystä eli teksti loppui vähän hassusti. Taisi siitä kuitenkin jotain kuvaa saada,mitä täällä on ollut...
Kiitos taas teille kommentoineille!
Lääkärit kyllä sanoivat jo sairaalassa,että kaikki ei välttämättä ilmene hetija näin oli siis minun kohdallani. Keho taisteli vammaa vastaan näin monta päivää. Ei siis auttanut muu kuin ottaa illalla lääkkeitä ja lääkerasvaa. Yöllä näin ankkoja sängyssä ja kielsin isiä tuomasta niitä lisää. Taisivat lääkkeet tehota...
Aamulla kuitenkin kipu alkoi taas yltyä ja lähdettiin lääkäriin. Ihan lähellämme on yksityinen lääkäriasema ja siellä ei ollut paljoa jonoa. He eivät meinanneet ensin ottaa meitä sisään kun vakuutusyhtiöstä piti saada varmuus,että saavat rahat. Siis raha ensin sitten hoito. Se on Amerikkaa.
No isi taiteili puhelimessä puolituntia ja pääsin jonoon. Hoitaja otti perustiedot tlös ja käski odottamaan lääkäriä. Lääkäri tuli ja kysyi "no M. Mitäs sinä täällä teet,nähtiin viime sunnuntaina kirkossakin." Hän siis puhui suomea! Aivan loistavaa! Hän tutki,taivutteli jalkoja ja käsiä. Lopuksi määräsi röngeniin. Ainakin 12 kuvaa otettiin. Diagnoosi oli revähtymä niskassa ja se säteilee myös olkapäähän. Sain lisää lääkkeitä ja turvotusta lieventämään määräyksen pitää jääpussia olkapäällä. Ei saa nostella mitään ja maanantaina uudestaan lääkärin tarkastukseen.
Että näin. No,voisihan sitäolla pahempaakin,mutta kyllä harmittaa. Lääkket on niin vahvoja,etten jaksa mitään ylimääräistä... Toivottavasti saan nukuttua,sehän se paras lääke on;). Onnea on myös että vanhemmat ovat läsnä ja auttavat.
Ps. Edellinen postaus oli siis isin kirjoittama. Se vaan katkesi jostain syystä eli teksti loppui vähän hassusti. Taisi siitä kuitenkin jotain kuvaa saada,mitä täällä on ollut...
Kiitos taas teille kommentoineille!
keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Sataa, sataa ropisee...
Niin. Sataa ja sataa tai jopa kaksisataa. Jaksanet lukea loppuun, niin tuo toinenkin sanasalaatti selviää.
Aamuyöstä heräsin sateen ropinaan ennen auringon nousua. Amerikassa kun ollaan, niin edes sade ei ole normaalia Suomen sadetta. Pisarat ovat todella suuria ja kokonaisvaltaisesti kastelevia. Jos käy niin, että on pakko mennä autolle sateen aikana asuntomme ovelta; Oh boy, olet aivan märkä. Ei auta paljon sontikat eikä muutkaan vehkeet, kun sade tulee yleensä tuulen ryydittämänä vaakasuorassa. Sateenvarjosta tulee nurinkurinen eli ns. sateenkerääjä - tiedät miten käy, kun sontikka menee ympäri nivelistään. Ja etiäppäin...
Noh, siinä sitten keitettiin aamupuuro, joka paloi kunnolla pohjaan. Oli jotain muuta tössötystä siinä samalla, niin ei ehtinyt vahtia puurokattilaa. Kattilaan piti hakea Florida huoneesta (parvekkeen omainen huone, jossa on suora yhteys ulkoilmaan) vanhan ajan Spick&Span-jauhetta. Mummo oli jemmannut sitä sinne kaappiin pahan päivän varalle. "Kyllä lähti palanut kamis kattilan pohjasta, kuin jänis kuopista." Harjalla vaan jynssäsin pohjaa hiki hatussa. Näitä, "sattuu ja tapahtuu"-tilanteita tuntuu tässä porukassa tulevan ihan itsestään. Nykyisin oikeastaan vaan "sattuu". Ja matka jatkuu...
Yhden pysähdyksen taktiikalla mennään eteenpäin. Meidät oli kutsuttu kylään erään iäkkään rouvan luo aamupäivästä, joten emme olleet myöhässä. Olimme (vain) 18 minuuttia paikallista aikaa myöhässä, joten sen voi laittaa vaikka liikennehillon-trafficjamin piikkiin ( lue liikenneruuhka). Siellä oli tarjolla alkudrinkkien jälkeen kahvia, voileipiä, itse valmistettua pannukakkua vaahterasiirapin kera ja pekaanipähkinäkakkua. Delicious-kertakaikkiaan. Siinä vaihdoimme kahden vuoden kuulumiset ja todettiin, että niin se aika vaan rientää-ei voi mitään. Kiittelimme kauniisti ja poistuimme takavasemmalle. Matka jatkui kotiin, jossa ehdimme olla hetken. Jaa, että miksi vain hetken? Noh, I-täti oli lähdettävä viemään West Palm Beachin lentokentälle, koska hänen toinen kotinsa on siellä. Ajelin kaikessa rauhassa highwaytä pitkin pari risteystä pohjoiseen ja saavuin päämäärään. Auto oli jo tallissa ja pakaasit siinä autotallin ovella odottamassa kuljetusta. I-tätiä ei vaan näkynyt eikä kuulunut. Kiersin tyhjän talon kaikki huoneet yksi kerrallaan. Ei missään. Pujahdin takapihalle (back yard), eikä sielläkään mitään eloa. Seuraava siirto oli sitten N-täti, joka asustaa miehensä kanssa kolmen talon päässä kohteestani. Tallustin talolle, jossa R-setä avasi oven hymyillen ja kertoi vaimonsa lähteneen käymään asioilla. I-täti ei siis ollut sielläkään. Oh no. Siitä sitten loikkasin kadulle ja molemmat kohteet osuivat kiikariin yhtäaikaa. I-täti loikkasi kadulle viereisestä talosta, jossa oli ollut sopimassa ruohon leikkuusta ja palmujen lehtien katkomisesta erään latino-miehen kanssa. Samalla zoomasin N-tädin, joka kaarsi tummanharmaalla limousinella kadulle kaupungilta. Hän tunnisti minut ja vinkkasi takaisin sisään. " Hi Petri, nice to see you. Could you please help me with my computer. I can't send e-mail or receive it?" Yleismies Jantunen kun olen, niin päätin auttaa parhaani mukaan. Tässä tapauksessa minusta ei ollut apua, koska salasanalla oli yritetty liian monta kertaa sisään ja kone oli lukossa. No can do. Aina ei voi auttaa. Hänen pojanpoikansa tulee onneksi tulevana viikonloppuna käymään ja hän on spesialisti anoitten kompuutterien kanssa. Lucky me.
I-tätin kanssa siinä lähdettiin köröttelemään kohti lentokenttää, jonne oli matka 30 mailia. Siis miten nämä tollikat ajavat täällä. Voi hyvät ihmiset-ihan sydän kurkussa tuolla liikenteessä kyllä mennään. Toki osaltani siihen vaikuttaa vielä varmaan tuo Orlandon tapahtuma. Niin. Niistä satasista. Tällä matkalla kentälle Highway Patrollit (liikkuvan poliisin miehet) olivat pysäyttäneet useita hurjastelijoita tien sivuun. Yleensä sakko vaihtelee satasesta kahteen sataan ja ajokorttiin tulee ns. virhepisteitä huonosta liikenne käyttäytmisestä. Jos on oikein innokas pistepirkko tai pisteveikko, niin kortti lähtee kuivumaan joksikin aikaa. Kentälle saavuttiin hyvissä ajoin, koska olimme varanneet siihen runsaasti aikaa. Elämme siis tänään 3.7 itsenäisyyspäivän aattoa, jotn liikenne oli normaalia ruuhkaisempi. Viittä kaistaa kaasutellaan yhteen suuntaan ja toinen mokoma takaisin. Lentokentällä chekkaus tapahtuu jo ulko-ovella. Ruumaan menevät laukut pudotetaan kuiluun terminaalin ulkopuolella ja määränpäässä ne tupsahtavat väsynelle matkalaiselle raahattavaksi. Jokaiselle lentoyhtiölle on oma kuilu ja avuliaat miehet auttavat matkatavaroiden kanssa eteenpäin.
Hyvästelin I-tädin ja matka takaisin alkoi-tällä kertaa kommelluksitta. Onneksi.
Jaa, että mitä oli
Aamuyöstä heräsin sateen ropinaan ennen auringon nousua. Amerikassa kun ollaan, niin edes sade ei ole normaalia Suomen sadetta. Pisarat ovat todella suuria ja kokonaisvaltaisesti kastelevia. Jos käy niin, että on pakko mennä autolle sateen aikana asuntomme ovelta; Oh boy, olet aivan märkä. Ei auta paljon sontikat eikä muutkaan vehkeet, kun sade tulee yleensä tuulen ryydittämänä vaakasuorassa. Sateenvarjosta tulee nurinkurinen eli ns. sateenkerääjä - tiedät miten käy, kun sontikka menee ympäri nivelistään. Ja etiäppäin...
Noh, siinä sitten keitettiin aamupuuro, joka paloi kunnolla pohjaan. Oli jotain muuta tössötystä siinä samalla, niin ei ehtinyt vahtia puurokattilaa. Kattilaan piti hakea Florida huoneesta (parvekkeen omainen huone, jossa on suora yhteys ulkoilmaan) vanhan ajan Spick&Span-jauhetta. Mummo oli jemmannut sitä sinne kaappiin pahan päivän varalle. "Kyllä lähti palanut kamis kattilan pohjasta, kuin jänis kuopista." Harjalla vaan jynssäsin pohjaa hiki hatussa. Näitä, "sattuu ja tapahtuu"-tilanteita tuntuu tässä porukassa tulevan ihan itsestään. Nykyisin oikeastaan vaan "sattuu". Ja matka jatkuu...
Yhden pysähdyksen taktiikalla mennään eteenpäin. Meidät oli kutsuttu kylään erään iäkkään rouvan luo aamupäivästä, joten emme olleet myöhässä. Olimme (vain) 18 minuuttia paikallista aikaa myöhässä, joten sen voi laittaa vaikka liikennehillon-trafficjamin piikkiin ( lue liikenneruuhka). Siellä oli tarjolla alkudrinkkien jälkeen kahvia, voileipiä, itse valmistettua pannukakkua vaahterasiirapin kera ja pekaanipähkinäkakkua. Delicious-kertakaikkiaan. Siinä vaihdoimme kahden vuoden kuulumiset ja todettiin, että niin se aika vaan rientää-ei voi mitään. Kiittelimme kauniisti ja poistuimme takavasemmalle. Matka jatkui kotiin, jossa ehdimme olla hetken. Jaa, että miksi vain hetken? Noh, I-täti oli lähdettävä viemään West Palm Beachin lentokentälle, koska hänen toinen kotinsa on siellä. Ajelin kaikessa rauhassa highwaytä pitkin pari risteystä pohjoiseen ja saavuin päämäärään. Auto oli jo tallissa ja pakaasit siinä autotallin ovella odottamassa kuljetusta. I-tätiä ei vaan näkynyt eikä kuulunut. Kiersin tyhjän talon kaikki huoneet yksi kerrallaan. Ei missään. Pujahdin takapihalle (back yard), eikä sielläkään mitään eloa. Seuraava siirto oli sitten N-täti, joka asustaa miehensä kanssa kolmen talon päässä kohteestani. Tallustin talolle, jossa R-setä avasi oven hymyillen ja kertoi vaimonsa lähteneen käymään asioilla. I-täti ei siis ollut sielläkään. Oh no. Siitä sitten loikkasin kadulle ja molemmat kohteet osuivat kiikariin yhtäaikaa. I-täti loikkasi kadulle viereisestä talosta, jossa oli ollut sopimassa ruohon leikkuusta ja palmujen lehtien katkomisesta erään latino-miehen kanssa. Samalla zoomasin N-tädin, joka kaarsi tummanharmaalla limousinella kadulle kaupungilta. Hän tunnisti minut ja vinkkasi takaisin sisään. " Hi Petri, nice to see you. Could you please help me with my computer. I can't send e-mail or receive it?" Yleismies Jantunen kun olen, niin päätin auttaa parhaani mukaan. Tässä tapauksessa minusta ei ollut apua, koska salasanalla oli yritetty liian monta kertaa sisään ja kone oli lukossa. No can do. Aina ei voi auttaa. Hänen pojanpoikansa tulee onneksi tulevana viikonloppuna käymään ja hän on spesialisti anoitten kompuutterien kanssa. Lucky me.
I-tätin kanssa siinä lähdettiin köröttelemään kohti lentokenttää, jonne oli matka 30 mailia. Siis miten nämä tollikat ajavat täällä. Voi hyvät ihmiset-ihan sydän kurkussa tuolla liikenteessä kyllä mennään. Toki osaltani siihen vaikuttaa vielä varmaan tuo Orlandon tapahtuma. Niin. Niistä satasista. Tällä matkalla kentälle Highway Patrollit (liikkuvan poliisin miehet) olivat pysäyttäneet useita hurjastelijoita tien sivuun. Yleensä sakko vaihtelee satasesta kahteen sataan ja ajokorttiin tulee ns. virhepisteitä huonosta liikenne käyttäytmisestä. Jos on oikein innokas pistepirkko tai pisteveikko, niin kortti lähtee kuivumaan joksikin aikaa. Kentälle saavuttiin hyvissä ajoin, koska olimme varanneet siihen runsaasti aikaa. Elämme siis tänään 3.7 itsenäisyyspäivän aattoa, jotn liikenne oli normaalia ruuhkaisempi. Viittä kaistaa kaasutellaan yhteen suuntaan ja toinen mokoma takaisin. Lentokentällä chekkaus tapahtuu jo ulko-ovella. Ruumaan menevät laukut pudotetaan kuiluun terminaalin ulkopuolella ja määränpäässä ne tupsahtavat väsynelle matkalaiselle raahattavaksi. Jokaiselle lentoyhtiölle on oma kuilu ja avuliaat miehet auttavat matkatavaroiden kanssa eteenpäin.
Hyvästelin I-tädin ja matka takaisin alkoi-tällä kertaa kommelluksitta. Onneksi.
Jaa, että mitä oli
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Amerikan kodissa
Pääsimme myöhään lauantai-iltana takaisin kotiin. Aikaa meni,sillä meidän oli odotettava että autofirmasta tullaan meitä hakemaan. Onneksi äidin serkulla oli oma hotelliosake,jonne saimme mennä päiväksi odottamaan. Kiitos vielä teille S, P, ja L;). Meitä tultiin hakemaan ja Samalla kolaroitu automme vedettiin perässä tänne.
On vaikeaa uskoa,että me säilyimme näinkin "pienillä" vaurioilla kun katsoin autoa. (Etu)Renkaat olivat taittuneet auton alle ja renkaan vannekin oli renkaansuuntaisesti halki. Tuulilasi oli minunkin puolelta edestä ihan rikkoutumispisteessä,eli olisi voinut olla melko pienestä kiinni rikkoutuminen. Eli iskut ovat molemmilta puolelta olleet erittäin rajut ja auto oli todella kestävä siinä suhteessa. Sanoinkin että meidän on seuraavalla kerralla vuokrattava sellainen kaksimetriä koreka lava-auto troki,jolla ei tarvitse pelätä,vaikka joku ajaisikin kylkeen...
Vaikka kaikki päällisin puolin on ihan ok, menen kuitenkin käymään lääkärissä,kun tulen Suomeen. Minulla on nyt tullut selkä ja jalat aika kipeiksi ajoittain. Ja muutenkin on sellainen tärähtänyt olo.
Äidillä ja isilläkin on vielä särkyjä ja kipeitä kohtia,mutta kai se tästä.
No, ei meiltä ole vauhtia puuttunut eikä sänkyyn ole kerennyt jäädä. Sunnuntaina oltiin toki kirkossa ja eilen käytiin ostamassa uusi jääkaappi ainakin 30 vuotta vanhan tilalle. Huomenna on sen toimitus. Tänään oltiin vielä aamulla liikenteessä, kaupassa ja käytiin välillä kotona syömässä. Sitten taas lähdettiin ja käytiin postissa. Sieltä menimme ajelemaan merenrantatietä pitkin ja kävimme myös rannalla. Vesi oli lämmintä,mutta en halunnut mennä uimaan. Täällä on nimittäin kevään mittaan tehty todella ikävää löydöstä. On jokin outo bakteerieläin,joka limakalvolle päästessään esim. nenän kautta sukeltaessa menee aivoihin. Se aiheuttaa erityäin ärhäkkää syöpää ja siihen kuolee muutamassa kuukaudessa. Viimeisin uhri oli 7-vuotias pieni...
Tämähän on siis minulle bakteerikammoiselle desinfioialle aivan ylitsepääsemätöntä... Jos siis vain voin välttää tämän jotenkin,jätän menemättä mereen. (Olen myös laskenut lyhyen matematiikan opinnoillani todennäköisyyksiä että kuinka suuri mahdollisuus on saada joku bakteeri uima-altaasta. Tästä syystä en myöskään Las Vegasissa enkä Orlandossa mennytvuimaan,vaikka olisi kyllä olleet hienot altaat. Vesi vaan oli niin sameaa,etten halunnut enempää tietää... Tosin kyllähän täällä on kaikenmaailman kloorit ja muut desinfioinnit,mutta silti JOS...;). Tämä oli ohan turha tieto,mutta halusin laittaa itselleni muistiin...
Illalla käytiin vielä yksillä tuttavilla pyörähtämässä ja sen jälkeen vielä sukulaistätimme luona. Hän lähtee huomenna Kaliforniaan toiseen asuntoonsa ja tulee takaisin vasta kuukauden kuluttua. Viemme hänet huomenna kentälle...
Tulipa aika hajanaisia juttuja,mutta on se kai tyhjää parempi;).
Erityinen kiitos kaikille teille lukijoille ja kommentoineille,on mukavaa kuulla ketkä siellä ruudun toisella puolella lueskelevat juttuja;).
On vaikeaa uskoa,että me säilyimme näinkin "pienillä" vaurioilla kun katsoin autoa. (Etu)Renkaat olivat taittuneet auton alle ja renkaan vannekin oli renkaansuuntaisesti halki. Tuulilasi oli minunkin puolelta edestä ihan rikkoutumispisteessä,eli olisi voinut olla melko pienestä kiinni rikkoutuminen. Eli iskut ovat molemmilta puolelta olleet erittäin rajut ja auto oli todella kestävä siinä suhteessa. Sanoinkin että meidän on seuraavalla kerralla vuokrattava sellainen kaksimetriä koreka lava-auto troki,jolla ei tarvitse pelätä,vaikka joku ajaisikin kylkeen...
Vaikka kaikki päällisin puolin on ihan ok, menen kuitenkin käymään lääkärissä,kun tulen Suomeen. Minulla on nyt tullut selkä ja jalat aika kipeiksi ajoittain. Ja muutenkin on sellainen tärähtänyt olo.
Äidillä ja isilläkin on vielä särkyjä ja kipeitä kohtia,mutta kai se tästä.
No, ei meiltä ole vauhtia puuttunut eikä sänkyyn ole kerennyt jäädä. Sunnuntaina oltiin toki kirkossa ja eilen käytiin ostamassa uusi jääkaappi ainakin 30 vuotta vanhan tilalle. Huomenna on sen toimitus. Tänään oltiin vielä aamulla liikenteessä, kaupassa ja käytiin välillä kotona syömässä. Sitten taas lähdettiin ja käytiin postissa. Sieltä menimme ajelemaan merenrantatietä pitkin ja kävimme myös rannalla. Vesi oli lämmintä,mutta en halunnut mennä uimaan. Täällä on nimittäin kevään mittaan tehty todella ikävää löydöstä. On jokin outo bakteerieläin,joka limakalvolle päästessään esim. nenän kautta sukeltaessa menee aivoihin. Se aiheuttaa erityäin ärhäkkää syöpää ja siihen kuolee muutamassa kuukaudessa. Viimeisin uhri oli 7-vuotias pieni...
Tämähän on siis minulle bakteerikammoiselle desinfioialle aivan ylitsepääsemätöntä... Jos siis vain voin välttää tämän jotenkin,jätän menemättä mereen. (Olen myös laskenut lyhyen matematiikan opinnoillani todennäköisyyksiä että kuinka suuri mahdollisuus on saada joku bakteeri uima-altaasta. Tästä syystä en myöskään Las Vegasissa enkä Orlandossa mennytvuimaan,vaikka olisi kyllä olleet hienot altaat. Vesi vaan oli niin sameaa,etten halunnut enempää tietää... Tosin kyllähän täällä on kaikenmaailman kloorit ja muut desinfioinnit,mutta silti JOS...;). Tämä oli ohan turha tieto,mutta halusin laittaa itselleni muistiin...
Illalla käytiin vielä yksillä tuttavilla pyörähtämässä ja sen jälkeen vielä sukulaistätimme luona. Hän lähtee huomenna Kaliforniaan toiseen asuntoonsa ja tulee takaisin vasta kuukauden kuluttua. Viemme hänet huomenna kentälle...
Tulipa aika hajanaisia juttuja,mutta on se kai tyhjää parempi;).
Erityinen kiitos kaikille teille lukijoille ja kommentoineille,on mukavaa kuulla ketkä siellä ruudun toisella puolella lueskelevat juttuja;).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)