Sairastuvalta hei!

En minäkään sitten selvinnyt ihan niin vähällä kolarista. Eilen alkoiyllättäen äärimmäisen kova kipu oikeassa olkapäässä ja niskassa. Itkin ja valitin. Oli kamalaa. (Enkä yleensä mielestäni valita ihan pienestä kivusta). Otin äidille määrättyjä lääkkeitä,joita hän oli saanut kolarin aiheuttamiin kiputiloihin kolarin jälkeen.

Lääkärit kyllä sanoivat jo sairaalassa,että kaikki ei välttämättä ilmene hetija näin oli siis minun kohdallani. Keho taisteli vammaa vastaan näin monta päivää. Ei siis auttanut muu kuin ottaa illalla lääkkeitä ja lääkerasvaa. Yöllä näin ankkoja sängyssä ja kielsin isiä tuomasta niitä lisää. Taisivat lääkkeet tehota...

Aamulla kuitenkin kipu alkoi taas yltyä ja lähdettiin lääkäriin. Ihan lähellämme on yksityinen lääkäriasema ja siellä ei ollut paljoa jonoa. He eivät meinanneet ensin ottaa meitä sisään kun vakuutusyhtiöstä piti saada varmuus,että saavat rahat. Siis raha ensin sitten hoito. Se on Amerikkaa.

No isi taiteili puhelimessä puolituntia ja pääsin jonoon. Hoitaja otti perustiedot tlös ja käski odottamaan lääkäriä. Lääkäri tuli ja kysyi "no M. Mitäs sinä täällä teet,nähtiin viime sunnuntaina kirkossakin." Hän siis puhui suomea! Aivan loistavaa! Hän tutki,taivutteli jalkoja ja käsiä. Lopuksi määräsi röngeniin. Ainakin 12 kuvaa otettiin. Diagnoosi oli revähtymä niskassa ja se säteilee myös olkapäähän. Sain lisää lääkkeitä ja turvotusta lieventämään määräyksen pitää jääpussia olkapäällä. Ei saa nostella mitään ja maanantaina uudestaan lääkärin tarkastukseen.

Että näin. No,voisihan sitäolla pahempaakin,mutta kyllä harmittaa. Lääkket on niin vahvoja,etten jaksa mitään ylimääräistä... Toivottavasti saan nukuttua,sehän se paras lääke on;). Onnea on myös että vanhemmat ovat läsnä ja auttavat.

Ps. Edellinen postaus oli siis isin kirjoittama. Se vaan katkesi jostain syystä eli teksti loppui vähän hassusti. Taisi siitä kuitenkin jotain kuvaa saada,mitä täällä on ollut...

Kiitos taas teille kommentoineille!